Seuraava kirjoitus on tarkoitettu niille, joiden tietämys satanismista on vielä vähäinen tai joilla ei ole sitä ollenkaan. Se esittelee satanismin sellaisena kuin se todella on.

Monille ihmisille sana satanismi tuo mieleen jotain pahaenteistä ja kenties jopa yliluonnollista. Onkin varsin yleistä, että satanismia pidetään mielipuolisten kulttien oppina, johon kuuluu veriuhrit ja Saatanan palvominen. Satanismi on kuitenkin kaikkea muuta kuin mielipuolista saati yliluonnollista; Satanismin Saatana on myös hyvin erilainen kristillisen kirkon käsittämästä Saatanasta. Satanismi on ennenkaikkea elämäntapa ja -filosofia, joka pohjautuu realismiin: ymmärrykseen ihmisestä ja luonnosta sellaisena kuin ne todella ovat. Satanisti ei usko yliaineellisiin henkiin eikä paranormaaliin todellisuuteen. Saatana on puolestaan satanistille arkkityyppi ja symboli, joka ilmentää ihmisessä ja kaikkialla luonnossa vaikuttavia muutoksen ja dynaamisen kehityksen voimia.
Nykyaikana satanismin isähahmona voidaan pitää Anton Szandor LaVeytä (1933-1997), joka perusti Church of Satanin, Saatanan kirkon, Yhdysvalloissa vuonna 1966. Satanismin teki laajemmin tunnetuksi LaVeyn kirjoittama The Satanic Bible, jossa satanismin perusperiaatteet selkeästi hahmottuvat. LaVey on kirjoittanut myös muita teoksia, jotka entisestään täsmentävät satanismia, valottaen myös sen historiaa ja seremonioita. Saatanan kirkon ohella myös muut järjestöt ja yksityishenkilöt ovat esitelleet satanismia omista perspektiiveistään. Nykyään järjestöt kuten Order of the Nine Angels ja uusi-seelantilainen Ordo Sinistra Vivendi ovat vieneet satanismia uusille urille. Satanismi ei ole mikään New age-ryhmittymä tai mystinen koulukunta. Tiedon ja kokemuksen tärkeyttä painotetaan uskon sijaan. Satanismi ei jätä tilaa irrationaalisille mystisille ulottuvuuksille, vaan se on kosketuksissa todelliseen elämään tässä ja nyt. Satanisti ei usko taivaaseen eikä helvettiin. Se kehottaa näkemään todellisuuden sellaisenaan, ilman valheellisia unelmia tai vääristeleviä ideologioita. Satanismi korostaa nautintoa pidättäväisyyden sijaan, tietoista elämää pelkän ärsykkeisiin reagoinnin sijaa, yksilön henkilökohtaista vastuuta omista tekemisistään. Satanismi ei ole kaksinaismoralistinen oppi, kuten niin monet maailmanuskonnot ovat. Satanismin mukaan ei ole olemassa yleismaailmallista "hyvää" eikä "pahaa". Nämä ovat yksilö- ja kulttuurisidonnaisia käsitteitä, joilla ei ole objektiivista arvoa. Satanisti päättää itse, mikä on hänelle hyvää ja mikä pahaa. Ohjenuorana toimii luonnollisesti terve järki; Satanisti ei pyri tekemään mitään sellaista, mikä hänelle olisi vahingollista. Satanisti on myös aivan liian kiinnostunut omista tekemisistään ollakseen vaaraksi ympäristölleen. Itseasiassa monet satanistit ovat lain ja järjestyksen puolesta puhujia. Heidän mielestään nykyinen lainsäädäntö vain yllyttää rikollisia aineksia uusiin laittomuuksiin. Rikosten uhreilla ei myöskään näytä olevan satanismin vaatimaa oikeutta puolustaa itseään tarvittaessa. Niin yllättävältä kuin se saattaa kuulostaakin, on satanistin oikeudentaju paljon vankemmalla pohjalla kuin monen rivikansalaisen.
Kauhuelokuvien synkät maalailut ja kristillisen kirkon propagandistinen näkemys satanismista raa'an väkivaltaisena saatananpalvontana on vailla todellisuuspohjaa. Toki kuka tahansa häiriintynyt henkilö saattaa sanoa olevansa satanisti. Samoin joku kristityksi tunnustautuva saattaa vannoa saaneensa jumalalta "käskyn" veritekoihin. On ironista, että kristittyjen syyttäessä täysin perusteettomasti satanisteja rikoksista ja hyväksikäytöstä, heidän omat lahkonsa käyttävät ihmisiä hyväkseen. Tätänykyä eri puolilla maailmaa on runsaasti väkivaltaisia uuskristillisiä militioita. Myös katollisen kirkon pappien lapsiin kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö on tunnettua, kirkon salailuyrityksistä huolimatta. Sen sijaan että kristinuskon edustajat kohtaisivat ja tunnustaisivat omat vikansa, he projisoivat ne toisiin, vaikka juuri satanisteihin. Satanismi kehottaa ihmisiä ajattelemaan omilla aivoillaan. Se pyrkii rehelliseen ja totuudenmukaiseen käsitykseen ihmisestä ja ympäröivästä todellisuudesta. Satanisti ei luota "uskoon", vaan hänen käsityksensä nojaavat objektiiviseen tietoon ja omakohtaisiin kokemuksiin käytännön elämässä. Hän huolehtii ennenkaikkea itsestään ja hänelle läheisistä ihmisistä, eikä tuhlaa rakkauttaan kenelle tahansa. Tämän vuoksi satanistia luonnehditaan usein itsekkääksi, mutta ainakin hän on rehellinen itselleen ja muille. Pohjimmiltaan kaikki ihmiset ovat itsekkäitä. Satanismi tiedostaa oman minuutensa voiman, eikä kaipaa tuekseen tai lohdukseen mitään "korkeimpia voimia". Hän hyväksyy itsensä sellaisena kuin hän on. Satanismi onkin matka ihmismielen syvimpiin syövereihin, "varjopuolelle", todelliseen syvimpään minuuteen. Mitä paremmin ihminen on perillä omista kyvyistään, voimistaan ja heikkouksistaan, sitä tasapainoisempi hän on. Satanismin rituaalit, joista on yleensä annettu hämärä kuva uhrimenoineen ja huumeineen, ovat kommunikointia varjopuolen, tiedostomattoman minän arkkityyppien kanssa. Rituaalit eivät sisällä minkäänlaisia uhreja eikä niissä käytetä huumaavia aineita. Tarkoituksena on lähinnä minuuden kokeminen ja omien voimien herättäminen. Median luomasta, usein todella negatiivisesta, kuvasta huolimatta satanismi ei ole mitään perverssiä mielipuolisuutta. Satanismi on realistinen ja luonnollinen elämäntapa, joka vahvistaa yksilöä. Satanismi ei siis ole mikään pahuuden ja kuoleman kultti, vaan tie, joka johtaa eheyteen ja todelliseen elämään.

 
  "Kaksi vuosituhatta jatkunut kristillinen kasvatuksemme on saattanut meidät ristiriitaan jumalallisen elämän ja luonnon kanssa. Moraali on kurittanut ja tyrannioinut elämää liian kauan. Nyt on osien vaihduttava. Ihmisen on seurattava kaikkea sitä, mikä hänessä on aitoa, spontaania ja välitöntä vallantahtoa. Hänen on kunnoitettava itsessään kaikkea sitä, mikä on vaistonvaraista luonota. Hänen on vastattava myönteisesti myös viettien vaatimuksiin, jos ne vastaavat hänen syvintä olemustaan, eivätkä saata häntä ristiriitaan elämän kanssa. Myöntämällä omassa minässään olevalle "pimeyden ruhtinaalle" enemmän liikkumatilaa, ihminen voi tehdä kompromissin itse Elämän kanssa. Biologisen välttämättömyyden seuraaminen on tie vapauteen. Luonnollisten vaistojen tukahduttaminen johtaa taas ihmisen väjäämättömästi henkiseen tasapainottomuuteen, ahdistukseen ja turhautumiin."

- Tarmo Kunnas, Nietzsche - Zarathustran varjo