Modernin satanismin teki tunnetuksi muuan Anton LaVey (Howard Levey, 1930 - 1997), joka vuonna 1966 julisti; "koska kaikki nk. 'synnit' johtavat henkiseen ja fyysiseen nautintoon, perustettakoon suuri nautintojen temppeli!" Näiden sanojen saattelemana LaVey perusti maailman ensimmäisen julkisen satanismijärjestön, Church of Satanin -- Saatanan Kirkon. Saatanan Kirkon aate pohjautuu ihmisen lihallisen luonnon tunnustamiseen: Ihminen on eläin muiden joukossa, ja ihmisen eläimellisen luonnon kieltäminen ja tukahduttaminen johtaa kärsimykseen ja lopulta tukahdutettujen viettien purkautumiseen kieroutuneissa muodoissa. Vain viettien ja vaistojensa kanssa sopusoinnussa oleva ihminen voi elää täysipainoista elämää. "Nauttiminen pidättymisen sijaan", onkin Saatanan Kirkon ajatusmallin keskeisin teema. Ihmisen tulisi keskittyä omiin tuntemuksiinsa ja hylätä yhteiskunnan pakonomaiset ja usein ihmisluonnon vastaiset normit. Satanistin tavoitteena on elää täysipainoista ja intohimoista elämää kuin kedon villipedot. Rakastaa rakastettujaan rajatta, ja vihata vihollisiaan yhtä palavasti. Kyseenalaistaa tekosyvälliset pyhät lehmät ja etsiä turmeltumatonta maallista viisautta. Olla oman elämänsä luova herra, vailla valtiasta ketä seurata ja kumartaa.

Saatanan Kirkon satanistien suhde Saatanaan ei olekaan nöyrä tai alistuva. LaVeyn kuvaamissa psykodraaman kaltaisissa seremonioissa satanisti julistaa Saatanalle; "minä olen kaltaisesi!" Satanisti siis samaistuu Saatanaan, läntisen kulttuurin pääkapinalliseen, toisinajattelijaan ja hekumallisen elämän henkilöitymään, jossa hän näkee sielunveljensä ja -sisarensa. Hän ei palvo yliluonnollista olentoa, vaan näkee Saatanan itsessään leimuavana kesyttämättömänä elämän liekkinä.

"Historiallisen" mustan messun kohokohdaksi kuvataan hetki, jossa pappi julistaa Jumalan kuolleeksi. Saatana on voimissaan. Eletään uuden saatanallisen ajan ensimmäisiä vuosia. Humanistinen ragnarok, maailmanpalo, on takana -- jumalat ovat kuolleet. Jumalien ikeestä vapautunut ihminen katsoo itseensä, ja ymmärtää olevansa jumalien kaltainen. Ei jumalien luoma, vaan itse jumalien luoja. "Hän näkee henkisen ja lihallisen yhtyvän, vain huomatakseen, kenties kauhukseen, että on olemassa vain lihallinen, ja niin on aina ollut!" Jumala on kuollut, Saatana elää. Ei ole enää Hyvää ja Pahaa, on vain ihmisen oma tunto -- värikäs ja tilannekohtainen, ei mustavalkoinen tai muuttumaton. Nyt hän "joko vihaa itsensä hengiltä, päivä päivältä -- tai nauttii ja iloitsee siitä mikä hän on!"

Saatanan Kirkon ajatusmalli korostaa yksilön vapautta, ja siten myös yksilön vastuuta itsestään ja toimiensa seurauksista. LaVey kirjoittikin; "satanismi on ainoa uskonto mikä tukee yksilön yksilöllisten halujen ja tarpeiden tyydyttämistä ja jalostamista, niin kauan kuin ne pohjautuvat aitoon tarpeeseen". Satanismin käsitys ihmisestä onkin osittain hyvin optimistinen, ja tuo mieleen kuvaukset klassisesta kultaisesta ajasta, jolloin ihmisten kerrottiin eläneet sopusoinnussa maailmankaikkeuden kanssa, nauttien ja iloiten sen yltäkylläisyydestä. Utopistinen satanisti on eläin vailla selkeytymättömiä ristiriitoja, joka virtaa sulavasti esteettä kuin idän tao-mestarit ikään. Hän on todellisuuteen saumattomasti sulautuva psykofyysinen kokonaisuus, jonka erittelemätön keho-mieli on tulinen ja kirkas.

Toisaalta satanismi pitää sisällään myös ihmisvihaa. Laumahenkisyyttä halveksitaan kiihkeästi, mikä, ironista kyllä, johtaa paikoin jopa totalitaarisen yhteiskuntamallin kaipuuseen. Unelmoidaan yhteiskunnasta, missä ihmiset saavat ansionsa mukaan, ilman lahjakkaita tai rikoksen uhreja sorsivaa tasapäistämistä. Lahjakkaiden elämänlaadun kustannuksella ei tulisi suojella itsetuhoisia syöpäläisiä heiltä itseltään. On aiheellista kysyä, kuinka todennäiköistä olisi, että totalitaarinen yhteiskunta suvaitsisi yksilöllisyyttä ja kapinallisuutta ihannoimaa satanismia. Saatanan Kirkon käyttämät sana-asut ovatkin usein vertauskuvallisia, joista ei puutu sarkasmia ja parodiaa. Satanismi nähdään kolmantena vaihtoehtona, missä yhdistyvät muuten vastakkaiset teemat, kuten vaikkapa kapitalismi ja kommunismi, tai juutalaisuus ja natsismi. Satanismi tarjoaa objektiivisen kehyksen, minkä sisällä toteuttaa yksilökohtaisia subjektiivisia tarpeita.

Tämä objektiivinen kehys muodostuu lahjomattomasta todellisuuden kohtaamisesta, tinkimättömästä realistisuudesta, mikä mahdollistaa mielikuvituksellisempien mahdollisuuksien tarkastelun ilman sortumista henkisiin umpikujiin. Kun osaat uida, ei veteen sukeltaminen ole enää vaarallista ja päätöntä, vaan virkistävää ja motivoivaa. Saatanallisen sanaston ja mielikuvien tarkoitus on nimenomaan virkistää, sen lisäksi että ne ovat toisinaan hauskoja. Joskus asioita on myös helpompi sisäistää vertauskuvallisen kielen kautta, ja toisinaan tekee hyvää ilmaista patoumia "runomaisessa" muodossa. Tuskin on kulttuuria mikä ei tunne kirosanoja, mutta harva kulttuuri on todella oivaltanut osuvien kirosanojen tarjoamat mahdollisuudet. Mahdollisuuden purkaa ja vapautua piinaavista tuntemuksista, ilman haitallisia ja rajoittavia seuraamuksia.

Satanismin taikuus ja riitit koostuvat seremoniallisesta, psykodraaman kaltaisesta, mielialoja hakevasta tunnematkasta sisäisiin "viimeisiin tutkimattomiin korpimaihin", sekä arkipäiväisellä tasolla ilmenevästä kyvystä löytää tavat millä saavuttaa päämääriään erilaisissa tilanteissa. Satanismi on elinvoimaista elämää ihannoiva elämänkatsomus, mihin ei yliluonnollinen hömppä helposti sovi. Satanistille maagisuutta saattaa edustaa vaikkapa jokin myrskyävä operetti, sateen ropina neonvalon välkkeen värittämää nuhjuisen hotellihuoneen ikkunaa vasten, tai vieressä hengittävän elämänkumppanin lumoava sieluun asti uppoava katse. Satanismin ydin on tunnistaa ja etsiä nuo taianomaiset hetket elämässään, ja todella elää ne. Tässä ja nyt, unohtumatta odottamaan "harjoituksen" päättymistä ja "sen oikean elämän" alkamista jonain päivänä. Luoda nahkansa käärmeen tavoin, jättäen menneisyyteen itsetuhoisat kahleet. Juoda elämän maljasta yltäkylläisesti, tarttuen hetkeen kun se kohdalle osuu. Vapaana keinotekoisista rajoitteista, hyvän ja pahan tuolla puolen, kesyttämättömänä maallisessa paratiisissa. Ikiaikaisen pimeän elämänvirran kuohuissa, tuntien sen oudon tyynen myrskyn, mikä kiemurtelee kuin savukkeesta nouseva savu. Tai kenties manata sen esiin täydessä pauhussaan, avata se käärmemäisestä kiepistään. Sillä se tuhatlapsinen lohikäärme, minkä he ovat yrittäneet surmata läpi aikojen, voi yhä hyvin ja on terve, sinussa ja minussa. Terve Saatana!

"Ei ole taivasta missä iloita, ei helvettiä missä kärsiä. Tässä ja nyt on kärsimyksen hetkemme! Tässä ja nyt on ilon hetkemme! Tässä ja nyt on mahdollisuutemme! Valitse siis tämä päivä, tämä hetki!"