Make your own free website on Tripod.com


Niin kristinuskolla, juutalaisuudella, kuin islaminuskollakin on omat sosiaaliset, kulttuurilliset ja poliittiset ohjelmansa ja tavoitteensa. Koska satanismi on maallinen, realistinen filosofia, on enemmän kuin paikallaan, että sen vaikutus ulottuu myös näille samoille alueille. Satanismi edustaa pyrkimystä tasapainoisempaan ihmiseen ja ihmiskunnan kehityksen edistämiseen. Tästä seuraa, että satanismin on pyrittävä olemaan vastavoima pysähtyneisyydelle ja rappeutumiselle, aina etsimässä ja esiintuomassa edistyksellisiä, ylevämpiä vaihtoehtoja. Ohessa satanistinen näkökulma eräisiin ilmiöhin. Tämä näkemys perustuu satanismin dialektiikkaan ja sitä kautta saavutettavaan tasapainoon.

 

Taide

Suurelle yleisölle tarkoitetun, kaupallisen, yksinkertaistetun ja alhaisempiin tunteisiin vetoavan populäärikulttuurin piiristä löytyy itseään satanisteiksi kutsuvia henkilöitä (esim. heavy rock-musiikin alueelta). He eivät edistä aidon satanismin estetiikkaa, vaan ovat markkinavoimien luomia pohjanoteerauksia, tarjoten massoille niiden vaatimia sirkushuveja. Nämä pseudosatanistit eivät tiedosta asemaansa ja he ovatkin itseasiassa massayhteiskunnan tuotteita. Oppinsa he ottavat kristillisen propagandan määrittelemästä satanismikuvasta.
Todellinen satanistitaiteilija voi toimia kahdella, toisilleen vastakkaisella tavalla: 1) hän voi tuottaa taidetta, joka heijastaa oikeita satanistisia käsityksiä ja edistää satanismin estetiikkaa; tai 2) hän voi tietoisesti tuottaa dekadenttia rappiotaidetta, joka kaivaa maata vallitsevan järjestelmän alta. Jälkimmäisen tyypin erottaa pseudosatanismista se, että hän tietää olevansa osa satanismin dialektista prosessia. Hän pysyttelee itse erillään laumayleisöstään, kun taas pseudosatanisti kuuluu (tiedostamattaan) tuohon massaan. Aito satanisti tietää, että hänen todellinen lahjakkuutensa ja työkenttänsä on massojen manipuloinnissa taiteensa kautta. Hyviä esimerkkejä satanistisesta erinomaisuuden estetiikasta yhteiskunnissa ovat Antiikin Kreikan ja Renessanssiajan Italian kaupunkivaltiot. Taiteen ja runouden puolelta esimerkkejä tästä tasapainosta, uuden ja perinteisen onnistuneesta synteesistä ovat mm. Salvador Dalin maalaukset ja Ezra Poundin runous. Vilaukset tulevaisuuteen, satanistiseen estetiikkaan perustuvan, kulttuurin ja sosiaalisen järjestelmän tuottamasta paremmasta populaarikulttuurista voi nähdä muusikko-säveltäjä Michael Moynihanin (Blood Axis) töissä. Moynihanin sävellykset, kuten esimerkiksi Lord of Ages (kunnianosoitus Mithralle, roomalaisten legioonien jumalille) ja Electricity (Richard Straussin inspiroima voiman ja toiminnan ylistys) ovat esimerkkejä tradition ja innovaation synteesistä.
Juuri tuo klassisen ja futuristisen sekoitus on dialektisen prosessin ydin. Konservatiivinen kokemus, jota tarvitaan taiteellisten kriteerien perustaksi, laadun takaajaksi, kohtaa edistyksellisen, uuden ja luovan, joka torjuu kulttuurin jähmettymisen ja pysähtyneisyyden. Näin syntyy terve tasapaino; kahden vastakkaisuuden vuorovaikutus minimoi sekä rappeuttavan että tukahduttavan vaikutuksen kulttuurista. Näin varmistuu niin taiteen korkeatasoisuus kuin myöskin hallittu, eteenpäin vievä kehitys. Esimerkki konservatiivisesta, kulttuurilliseen pysähtyneisyyteen päätyneestä yhteiskunnasta on Kiina. Tämänpäiväisen länsimaisen sivistyksen (joka alkoi 1800-luvun alussa) massakulttuuri taas edustaa rappeutumiseen johtavaa, kaikki perinteensä kieltävää "edistyksellisyyttä".


Abortti



Aborttikysymyksessä monet satanistit ovat omaksuneet satanismille vieraita näkökulmia. On sorruttu puhtaasti vastustamaan ja kääntämään päälaelleen kristillisiä uskomuksia, sen sijaan, että oltaisiin otettu täysin oma, aidosti satanistinen ja edistyksellinen kanta. Aborttioikeuden kritiikittömät kannattajat perustelevat kantaansa yksilönvapaudella, yksilön oikeudella oman elämänsä ja oman kehonsa hallintaan. Tämä mielipide on vallitseva niin oikeiston kuin vasemmistonkin liberaaleissa piireissä. Kristityt ovat päinvastaista mieltä, koska he pitävät kaikkea elämää pyhänä. Pohjimmiltaan niin abortin kannattajat kuin vastustajatkin lähtevät samasta pisteestä, mutta päätyvät erilaisiin lopputuloksiin. Molemmat pitävät yksilöä itsessään pyhänä ja tämän oikeuksia loukkaamattomina; toinen vain korostaa aikuisen oikeuksia ja pyhyyttä, toinen sikiön. Satanismin filosofian tulisi astua ulos tuosta pienestä piiristä ja löytää uusi, nietzscheläiseen ihmisten arvohierarkiaan perustuva näkökulma.
Friedrich Nietzschen mukaan jokainen yksilö edustaa joko taantumusta tai edistystä elämän ja ihmiskunnan kehityksessä. Tämän tulisi määrittää myös hänen arvonsa. Jos hän edustaa kehitystä ja edistystä, on hänen arvonsa suuri ja oikeutuksensa itsesäilytykseen ja egoismiin perusteltu; koko elonkehä ottaa hänen kauttaan askeleen eteenpäin. Näin ollen hänen on säilyttävä ja saatava kehittyä. Mikäli yksilö edustaa taantumusta, rappiota ja degeneroitumista, hänelle tulisi antaa vain vähän arvoa ja oikeuksia (Nietzsche: Twilight of the Idols).Huomatkaa, että Nietzschen, yksilön ja yksilöllisyyden suuren esitaistelijan, individualismi ylittää kirkkaasti liberalismin individualismin irvikuvan, joka trivialisoi elämän monimuotoisuuden.
Aborttikysymyksessä tulisi huomioida sikiön, tulevan ihmisen, arvo. Tämä voidaan ennustaa melko tarkasti nykyisen teknologian ja genetiikan avulla. Maailma hukkuu nopeaan tahtiin lisääntyviin epäkelpoihin yksilöihin. Tätä kehitystä estävät ainoastaan vanhat paholaiset, nälänhätä ja tautiepidemiat, mutta nämäkin väestönliikakasvun hidastajat torjutaan humanitäärisellä avulla. Abortin tulisi perustua kohtuulliseen, terveen järjen sanelemaan eugeniikkaan. Yleisesti ottaen koko vallitseva moraalikäsitys tulisi korvata uudelle hengellä, joka tunnustaisi terveiden, älykkäiden ja luovien lasten tuottamisen olevan tärkeä ja kunniakas tehtävä.
Riippumatta abortinvastaisesta kannastaan, on kristinusko elämänvastaisuuden malliesimerkki, sen yrittäessä tukahduttaa ihmisen todellisen luonnon ja vaistot. Koko kristillisyys on paradoksaalinen. Tutkittaessa kristillisiä kirjoituksia, tapaamme Jeesuksen ylistämässä heitä, jotka "ryhtyvät eunukeiksi taivaan valtakunnan tähden". Paavalikin kutsuu avioliittoa valitettavasti välttämättömäksi instituutioksi, jotta ne, jotka ovat kykenemättömiä "hillitsemään itseään", eivät olisi pakotettuja "harjoittamaan haureutta" ja tuomitsemaan itseään tätä kautta helvettiin. Koko kristillisyys keskittyy kuolemaan, ei elämään ja sen jatkumiseen. Sen abortinvastainen asennekin perustuu uskoon, jonka mukaan ainoastaan Jumalalla on oikeus lopettaa elämä (tai vaihtoehtoisesti niillä, jotka on nimitetty hänen maanpäällisiksi pyhiksi sotureikseen ja teloittajikseen).


Rotu



Tämä on polttava kysymys monissa yhteiskunnissa. Satanistiset järjestöt eivät yleensä aseta rodullisia rajoituksia jäsenistöilleen. Satanismin traditioita löytyy kaikkialta historiasta, useimmista, ellei peräti kaikista, kulttuureista. Satanismi on universaali, kaikkialle soveltuva elämänasenne ja filosofia.
Yleensä ottaen ihmisen on helpompi luoda yhteyksiä kaltaisiinsa ja tämä useasti edellyttää myös etnistä, rodullista yhtäläisyyttä. Mutta eikö satanisti tuntisi toista, vaikkakin erirotuista, satanistia kohtaan suurempaa yhteenkuuluvuutta ja toveruutta kuin vaikkapa oman rotunsa kristittyyn? Väittäisin näin olevan, sillä satanistit muodostavat oman, erillisen kulttuurinsa vallitsevan yhteiskunnan ulkopuolelle ja sen vastakohtana. Vastaava esimerkki ovat juutalaiset kansana kuin kulttuurinakin. Hekin koostuvat monista roduista, joita yhdistävät tietyt yhtenäiset perinteet, historia, kulttuuri ja muusta yhteiskunnasta eriytyminen. Mutta vaikka satanismin on pohjimmiltaan yhteismaailmallinen liike, ei tämä tarkoita, että satanismi pyrkisi kosmopoliittisiin päämääriin, kuten kristinusko, islaminusko, liberalismi, marxismi ja monikansallinen kapitalismi tekevät. Kulttuurillinen ja rodullinen kirjavuus, elämän monimuotoisuus, on evoluution luonnollinen tulos; sen kieltämisessä tai tuhoamisessa ei ole mitään mieltä. Kuitenkin juuri siihen kristillistä perua oleva yhdenmukaisuuden paine johtaa: "Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä te kaikki olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa." (Paavalin kirje galatealaisille, 3:28).
Satanismin kosmologia on siis yleismaailmallinen, mutta se tunnustaa silti moninaisuuden ja alueelliset vaihtelut ja erovaisuudet - näin se heijastaa elämää itseään. Tämä on jälleen yksi kahden ääripään välinen synteesi, tasapainotila. Entäpä kulttuurien yhteensulautuminen, niinsanottu monikulttuurillisuus? Eikö tätä voitaisi nähdä kulttuurien dialektisena vuorovaikutuksena, joka johtaa synteesiin, tilaan, jota tämän ajatuksen puolestapuhujat kutsuvat "kulttuurilliseksi rikastumiseksi?". En usko että näin on. Historia osoittaa, että monikulttuurillisuus johtaa jakautumiseen, pienten, toisilleen vihamielisten, kuppikuntien syntymiseen, eikä yhdentymiseen ja synteesiin. Tämä repii rikki kulttuurillisen järjestelmän peruspilarit. Filosofi Francis Parker Yockey kutsui tätä vieraiden vaikutteiden joukkotuonnista kulttuurilliseen organismiin seuraavaan tilaan "kulttuurin sekasorroksi" tai "kulttuurilliseksi hidastumiseksi" (Yockey, Imperium). Länsimaisessa sivistyksessä esimerkki kulttuurin sekasortoisuudesta on 1900-luvun alussa vaikuttanut dadismiksi kutsuttu taidesuuntaus, joka oli suurelta osin nihilistien ja kommunistien tuote. Esimerkki kulttuurin harhautumisesta omalta raiteiltaan, kohtalostaan, on Yhdysvaltojen avaruusohjelmalta karsittujen varojen ohjaaminen ghetoissa asuvien lisääntymisen tukemiseen.
Aito kulttuuridialektiikka, jossa "kulttuurillista rikastumista" todella tapahtuu, on prosessi, jota historianfilosofi Oswald Spengler nimitti "näennäismorfoosiksi" (Spengler, Länsimaiden perikato). Tämä tapahtuu siten, että jonkun kulttuurin idea tai keksintö kulkee toiseen kulttuuriin ja sitä sovelletaan vastaamaan vastaanottajayhteisön tarpeita ja luonnetta. Esimerkkeinä tästä kiinalaisen, puhtaasti huvittelu- ja viihdekäyttöön keskityn ruudin muuttaminen länsimaisen faustisen vallantahdon välineeksi. Satanismille ominainen ylpeys on täysin ristiriidassa kosmopoliittisten oppien ja pyrkimysten kanssa. Tällainen kunniantunto pohjautuu omien juurien ja perinnön tuntemiseen. Tämä on varmempi keino itsetuntemukseen ja omanarvontunteeseen kuin yritykset yleiseen lojaalisuuteen ja identifikoitumiseen epämääräiseen massaan nimeltä ihmiskunta - pyritäänpä tätä yleisinhimillistä yhtenäisyyttä ajamaan millä keinoin tahansa, Jumalan nimissä tai YK:n päätöslauselmilla. Satanismin filosofia perustuu aina, niin taiteissa, yhteiskunnallisissa kysymyksissä kuin politiikassakin, dialektiikkaan - vastakohtien dynaamisen vuorovaikutuksen kautta löytyvään synteesiin, korkeampaan tulokseen johtavaan oppiin. Tämä on kosmisen tasapainon lain inhimillinen vastine.


"Tulee olla tottunut vuorilla elämään - näkemään viheliäisen loruilun politiikassa ja kansojen itsekkäisyydestä allaan. Täytyy olla tullut välinpitämättömäksi, ei saa milloinkaan kysyä hyödyttääkö totuus, tuleeko se jollekin turmioksi... Väkevyyden mielihalu kysymyksiin, joihin yhdelläkään ei ole tänään rohkeutta; rohkeus kiellettyyn; ennakoltamääräys labyrinttiin. Seitsemän yksinäisyyden tunteminen. Uudet korvat uutta soittoa kuulemaan. Uudet silmät etäisintä näkemään. Uusi omatunto tähän saakka vaienneille totuuksille. Ja tahto ekonomiaan suurin piirtein: säilyttää voimansa, ihastuksensa koossa... Kunnoituksen itseään kohtaan, rakkauden itseensä; ehdottoman vapauden itseään kohtaan..."

- Friedrich Nietzsche